Pianisti siunaustilaisuuteen tulee tilaan, jossa tärkein ääni on usein hiljaisuus ennen kaiken alkua. Takit riisutaan vähin äänin, kukkalaitteiden nauhat tarkistetaan, omaiset asettuvat paikoilleen katsomatta juuri ympärilleen, ja arkku on jo läsnä tilan keskipisteenä. Tässä ympäristössä pianomusiikin ei pidä kiinnittää huomiota soittajaan. Sen tehtävä on auttaa surevia pysymään hetkessä.
Siunaustilaisuudella on oma järjestyksensä ja painonsa. Siunaustilaisuuteen kutsutun pianistin on ymmärrettävä, että musiikki on osa toimitusta, ei sen ympärille asetettu koriste. Tarkoitus ei ole lisätä raskauteen painoa eikä myöskään keventää sitä väkisin, vaan antaa surulle paikka, jossa se voi olla.
Pianisti toimii toimituksessa, joka on suomalaisessa hautajaisperinteessä yleensä hillitty ja muodollisesti selkeä. Luterilainen siunaus etenee raamatunlukujen, virsien, lyhyen puheen, siunauksen ja saattamisen kautta. Musiikki on tässä kokonaisuudessa pikemminkin rakennetta kuin esitystä: se kannattelee puheosuuksien väliin jäävää hiljaisuutta värittämättä sitä liikaa.
Siunaustilaisuus on pianistille yksi kurinalaisimmista soittotilanteista. Koristeellisuus muuttuu helposti häiriöksi. Dynamiikan vaihtelu, joka konsertissa tuntuisi ilmaisulta, voi hautajaisissa kuulostaa teatraaliselta. Siunaustilaisuuteen tuleva muusikko soittaa kapeammalla kosketuksen ja tempon alueella kuin juuri missään muussa tilaisuudessa. Sen alueen sisällä pysyminen, varsinkin pidempien hiljaisten kohtien ympärillä, on työn varsinainen taito.
Pianisti siunaustilaisuuteen: mitä sovitaan etukäteen
Hyödyllinen valmistautuminen on konkreettista ja täsmällistä: milloin omaiset tulevat, missä piano sijaitsee, soitetaanko musiikkia ennen toimituksen alkua, sijoittuuko yksinsoitto lukukappaleen tai rukouksen jälkeen ja mitä lopussa tapahtuu. Joissakin kappeleissa päätösmusiikki jatkuu, kun lähimmät omaiset seisovat arkun äärellä. Toisissa sen tulee päättyä ennen arkun kantamista tai ennen kuin saattoväki lähtee haudalle.
Siunaustilaisuuteen varatun pianistin on tunnettava myös tila. Kappelin piano voi olla hyvässä kunnossa, koska sitä käytetään usein, tai se voi olla urkujen rinnalla vähemmän hoidettu ja siksi arvaamattomampi. Ylösnousemuskappelissa Turussa, Hietaniemessä Helsingissä tai Kalevankankaalla Tampereella akustiikka, näköyhteydet ja etäisyys omaisiin vaikuttavat kaikki kosketukseen ja tempoon. Liiallinen pedaali samentaa helposti yksinkertaisen, virsimäisen sointikudoksen; liian päättäväinen loppusointu taas voi kuulostaa konserttinumeron päätökseltä paikassa, johon aplodit eivät kuulu.
Omaisten toiveet, kanttori ja hautaustoimisto
Omaiset valitsevat virret ja mahdollisen henkilökohtaisen musiikin. Suvivirsi tai Maa on niin kaunis ovat tuttuja esimerkkejä virsistä, joita perheet voivat toivoa, mutta pianistilla ei ole syytä tarjota niitä oletuksina. Seurakunnan kanttorilla on siunaustilaisuudessa oma tärkeä roolinsa: hän johtaa tai säestää virsilaulua, neuvoo toimituksen musiikillisessa järjestyksessä ja huolehtii siitä, että musiikki sopii seurakunnan käytäntöön.
Hautaustoimiston vastuu on toisenlainen. Se huolehtii päivän aikataulusta, arkusta, kukista, painotuotteista, kuljetuksista ja yhteydenpidosta kappeliin tai kirkkoon. Ulkopuolisen pianistin, joka soittaa siunaustilaisuudessa, on siksi hyvä olla yhteydessä sekä hautaustoimistoon että seurakunnan tilaisuudessa kanttoriin. Näin vältetään viime hetken epäselvyydet siitä, kuka soittaa missäkin kohdassa, mitä soitinta käytetään ja näkyvätkö valitut kappaleet oikein käsiohjelmassa. Musiikista pianisti sopii kanttorin kanssa, muista käytännön asioista hautaustoimiston kanssa.
Musiikki, joka kannattelee hetkeä
Pianistin soitossa tarvitaan vakautta ilman sentimentaalisuutta. Hidas tempo ei itsessään tee musiikista arvokasta; liian hitaana se voi tehdä surusta raskaampaa kuin se jo on. Tutun melodian on hyvä kuulua selvästi, mutta sitä ei pidä suurentaa esitykseksi. Usein kunnioittavin soitto syntyy yksinkertaisista äänten painotuksista, luontevasta hengityksestä fraasien välissä ja lopuista, jotka päästävät hiljaisuuden palaamaan.
Hautaan siunaamisen musiikissa olennaista ei ole ohjelmiston laajuus vaan harkinta. Vainajaan liittyvän laulun pelkistetty sovitus voi kertoa enemmän kuin juhlava kappale, joka on valittu siksi, että se kuulostaa vakavalta: Sibeliuksen laulu, jota puoliso ei juuri nyt pysty kuulemaan itkemättä, Madetojan sävelmä, jota vainaja hyräili, tai kotiseudun kansanlaulu. Jos omaiset toivovat jotakin hyvin henkilökohtaista, pianisti voi joutua sovittamaan sen soolopianolle niin, että kappale sopii kappeliin, hetken luonteeseen ja kuulijoiden jaksamiseen.
Jos omaiset toivovat toimituksen musiikilliseksi keskukseksi vahvasti klassista ohjelmistoa, esimerkiksi laajempia Bach-kokonaisuuksia, Lisztin Consolations-kappaleita tai muuten vaativampaa repertuaaria, klassisen koulutuksen saanut pianisti voi olla luontevin valinta. Muusikon ja musiikin rehellinen yhteensopivuus merkitsee tässä ehkä vielä enemmän kuin monissa muissa tilaisuuksissa.
Siunaustilaisuus ei ole muistotilaisuus
Siunausta seuraava muistotilaisuus on musiikillisesti eri tilanne: kahvia, puheita, valokuvia ja kertomuksia. Siellä musiikki voi olla henkilökohtaisempaa. Se voi olla laulu vainajan nuoruudesta, avioliittoon tai kesämökkielämään liittyvä melodia tai hiljaista taustasoittoa sillä aikaa, kun sukulaiset vaihtavat kuulumisia ja muistoja.
Jos sama pianisti soittaa sekä siunaustilaisuudessa että muistotilaisuudessa, rooli vaihtuu välissä. Siunauksessa musiikki palvelee toimitusta. Muistotilaisuudessa se voi palvella muistoa suoremmin. Tämän eron pitäminen selkeänä on yksi tapa kunnioittaa vainajaa ottamatta omaisten surua musiikin haltuun. Kun siunaustilaisuuteen valitaan pianisti huolellisesti, lopputulos tuntuu melkein itsestään selvältä: ääntä on juuri riittävästi, pidättyvyyttä juuri oikea määrä ja musiikissa sen verran muotoa, että saattoväki voi tulla, muistaa ja lähteä tuntematta itseään hoputetuksi.