Kun siunaustilaisuus päättyy ja perhe lähtee kappelista, tilanteessa tapahtuu muutos, jota ei voi kokonaan järjestää etukäteen. Saattoväki siirtyy seurakuntasaliin tai ravintolaan, takit riisutaan, kahvia kaadetaan kuppeihin. Ensimmäinen vieras, joka ei ole nähnyt toista kymmeneen vuoteen, aloittaa lauseen, jolle kappelissa ei olisi ollut tilaa. Muistotilaisuuteen pyydetty pianisti soittaa toisessa tilassa kuin hetkeä aiemmin, eikä kyse ole vain akustiikasta.
Täällä musiikin ei tarvitse kannatella toimitusta. Se voi tukea perheen yhteistä muistelua ja tuoda esiin myös kappaleita, jotka olisivat siunaustilaisuudessa tuntuneet liian henkilökohtaisilta, maallisilta tai liian vahvasti yksityiseen elämään kuuluvilta.
Pianisti soittaa muistotilaisuudessa tavallisesti seurakuntasalissa, ravintolan kabinetissa, perheen kodissa, yhdistystilassa tai pienessä vuokratilassa. Nämä paikat toimivat toisin kuin kappelit. Vieraat eivät istu riveissä arkun suuntaan, vaan pöytien ääressä: he puhuvat hiljaa, syövät, nousevat kertomaan lyhyen muiston ja palaavat sitten keskusteluun.
Se muuttaa pianistin tehtävää. Musiikin on jätettävä tilaa puheelle, ei koota kaikkea huomiota itseensä. Melodia saatetaan kuulla katkelmina: yksi vieras huomaa alun, toinen tunnistaa kertosäkeen kaataessaan kahvia, perheenjäsen kuulee kappaleen ja ymmärtää, miksi se on valittu. Muistotilaisuuden pianisti toimii juuri tällaisen katkonaisen kuuntelemisen keskellä. Musiikin pitää olla riittävän läsnä tuodakseen tilaan lämpöä, mutta ei niin etualalla, että vieraiden pitäisi keskeyttää muistelu kuunnellakseen oikein.
Myös äänenvoimakkuus muuttuu. Saapumisesta kuluu tuskin kymmentä minuuttia, kun keskustelu jo voimistuu: vieraat tervehtivät toisiaan, lapsenlapset esitellään, joku huomaa vainajan työvuosilta tutun kollegan. Muistotilaisuuteen palkattu pianisti soittaa silloin keskustelun lomassa, ei hiljaisuutta vasten. Soitto on vastaanottojen taustamusiikista tuttua: läsnä olevaa, matalaa, jatkuvaa ja vailla vaatimusta.
Vainajan oma musiikki
Muistotilaisuuden ohjelmistossa vainajan oma musiikkimaku pääsee usein kuuluviin. Leski voi toivoa laulua, jonka tahdissa hän tanssi puolisonsa kanssa vuonna 1968: Georg Malmsténin valssia tai Olavi Virran tangoa, jonka levy oli hyllyssä vuosikymmeniä. Aikuinen poika saattaa tuoda Toivo Kärjen sävelmän, jota isä lauloi autossa mukana. Tytär voi kaivaa esiin kuluneen kasetin isänsä työvuosien iskelmää ja kysyä melkein anteeksi pyytäen, voisiko siitä soittaa jotakin.
Juuri muistotilaisuudessa tällaiset toiveet ovat oikeassa paikassa. Kappelissa ne eivät välttämättä olisi olleet. Muistotilaisuuteen pyydetty ammattimuusikko ei suhtaudu niihin myönnytyksinä, vaan työn ytimeen kuuluvina asioina. Perheen kanssa käyty lyhyt keskustelu, usein vartti puhelimessa muutamaa päivää ennen tilaisuutta, nostaa tavallisesti esiin kolme tai neljä tällaista kappaletta. Ne sijoitetaan iltapäivään hetkiin, joissa vieraat ovat ehtineet asettua ja tilassa on riittävästi yhteistä keskittymistä.
Sovituksella on tässä paljon merkitystä. Laulu, joka tunnetaan äänestä, haitarista, kitarasta tai vanhasta levytyksestä, ei välttämättä taivu sellaisenaan soolopianolle. Muistotilaisuuteen kutsuttu pianisti voi joutua pelkistämään, vaihtamaan sävellajia tai muotoilemaan lopun niin, että kappale tuntuu luontevalta tilassa, jossa aplodeja ei ehkä kuulu.
Taustamusiikki ei saa peittää keskustelua
Muistotilaisuudessa tärkeimpiä ääniä ovat usein ihmisten äänet. Liian yhtenäinen tai tunnevoimaltaan liian osoitteleva musiikki voi tehdä keskustelusta vaikeampaa. Siksi muistotilaisuuden pianistin on tiedettävä myös, milloin on parempi olla soittamatta: ennen kuin vieraat istuutuvat, puheen jälkeen, hiljaisena hetkenä kahvipöydässä tai silloin, kun ihmiset alkavat tehdä lähtöä.
Pieni tila tekee tästä erityisen herkkää. Kymmenen ihmistä kodin ruokailuhuoneessa voi kuulla jokaisen äänen kuin henkilökohtaisena puhutteluna. Ravintolan kabinetissa Turun sataman lähellä tai suvun kokoontumisessa Eirassa taas astiat, tarjoilijat ja viereiset tilat voivat vaatia hieman kantavampaa soittoa. Sama kappale tarvitsee kussakin paikassa oman kosketuksensa. Kun lapsenlapsi nousee puhumaan, soitto hiipuu. Kun pitkä tauko uhkaa käydä raskaaksi, kappale alkaa hiljaa. Kun huoneessa nauretaan, kuten hyvässä muistotilaisuudessa usein nauretaan, musiikki voi kirkastua aavistuksen ja pysyä silti sivussa.
Soittimet ja käytännön rauha
Jos tilassa on hyväkuntoinen akustinen piano, se on useimmiten paras vaihtoehto. Vireessä olevan pystypianon lämmin sointi asettuu luontevasti seurakuntasaliin tai perheen kotiin. Vanhemmissa seurakuntasaleissa ja ravintoloissa on joskus pystypianoja, jotka näyttävät arvokkailta mutta joita ei ole viritetty aikoihin. Silloin lavapiano voi olla varmempi ratkaisu. Sekin tarvitsee tilansa: koskettimille, telineelle, penkille, pedaalille, johdoille ja pienelle kaiuttimelle. Paikan on hyvä olla poissa kahvitarjoilun tieltä ja niin, ettei kulku naulakoille hankaloidu.
Hyödyllisin suunnittelu on yleensä varsin käytännöllistä. Sovitaan, tarvitaanko musiikkia vieraiden saapuessa, mikä henkilökohtainen kappale soitetaan selvästi, milloin puheet pidetään ja jatkuuko soitto hiljaa vielä lähtöhetkillä. Kun viimeinen serkku on pukenut takkinsa, muistotilaisuuden pianisti on tehnyt sen, mitä kappeli ei häneltä pyytänyt: auttanut perhettä muistamaan yhden tietyn ihmisen eikä vain suremaan yleistä menetystä.