Cocktailtilaisuudessa ei ole sisääntuloa, jota soitto saattaisi, eikä maljaa, joka keräisi kaikkien huomion. On vain tila, joka täyttyy vähitellen ihmisistä, tarjotin joka kiertää lasien kanssa, ja noin puolitoista tuntia, jonka aikana toisilleen vieraat ihmiset etsivät keskusteluyhteyttä, hyödyllisiä tuttavuuksia tai yksinkertaisesti mukavaa hetkeä.
Cocktailtilaisuuteen palkattu pianisti ei ole paikalla merkitsemässä illan rakennetta, koska varsinaista rakennetta ei juuri ole. Tehtävä on luoda olosuhteet, joissa samassa huoneessa olemisesta syntyy tilaisuus.
Muodollista vastaanottoa kannattelee ohjelma: saapumiset, malja, puheet ja vähittäinen siirtyminen illalliselle. Pianistin tehtävä on osaltaan tukea näitä vaiheita ja niiden vaihtumista. Cocktailillalla ei ole vastaavaa runkoa. Vieraat saapuvat puolen tunnin aikaikkunassa, siirtyvät seurueesta toiseen ja lähtevät, kun ovat tavanneet ne kaksi tai kolme ihmistä, joiden vuoksi tulivat.
Cocktailtilaisuuteen palkattu pianisti antaa tilalle sen, mitä se ei itse vielä tarjoa: yhtenäisen, kiireettömän soivan pinnan, jonka varassa keskustelut voivat alkaa vaivattomasti.
Myös akustinen tilanne on toisenlainen. Vastaanotossa on hiljaisia hetkiä, joita musiikin on kunnioitettava. Cocktailtilaisuudessa puheensorina asettuu ensimmäisen vartin jälkeen melko tasaiselle tasolle. Musiikin paikka on juuri sen alapuolella: riittävän läsnä, jotta kahden uuden tuttavan väliin jäävä hiljaisuus ei tunnu kiusalliselta, mutta niin matalalla, ettei kenenkään tarvitse korottaa ääntään.
Pianisti cocktailtilaisuuteen: ohjelmiston on oltava oikeanlaista
Tällaiseen tilanteeseen sopiva ohjelmisto on tarkemmin rajattu kuin laaja nimitys ”taustamusiikki” antaa ymmärtää. Toimivissa kappaleissa on kaksi yhteistä piirrettä: harmonia on niin rikas, että ohikulkeva korva löytää siitä jotakin, ja rytmi niin joustava, ettei musiikki vaadi huomiota itselleen.
Henry Mancinin musiikki, kuten Moon River, Charade ja Two for the Road, tuntuu melkein tätä käyttöä varten kirjoitetulta. Melodiat jäävät ilmaan pakottamatta. Cole Porter toimii samaan tapaan maltillisessa tempossa, samoin Mel Tormén ja George Shearingin lämpimämmät sovitukset, jotka asettuvat ilmeisimpien standardien väliin. Antonio Carlos Jobim tuo tilaan liikettä viemättä sitä tanssin puolelle. Vanhemman polven easy listening, suomalaisten ikivihreiden instrumentaaliversiot ja joskus kevyt klassinen pienoiskappale sopivat mukaan silloin, kun tilanne kaipaa jotakin rauhallisempaa.
Käytännössä huonosti toimii kaikki, mikä irrottaa kuulijat keskusteluistaan. Cocktailtilaisuuteen varattu pianisti oppii nopeasti, että virtuoosiset juoksutukset ja dramaattiset dynamiikan kaaret kääntyvät tarkoitustaan vastaan. Musiikki on osa tilan ilmapiiriä, ei ohjelmanumero.
Tila ja soinnin rakenne
Cocktailtilaisuudet järjestetään Suomessa usein tiloissa, jotka on suunniteltu seisovaan seurusteluun tai otettu siihen käyttöön: galleriavajaiset Kluuvissa, hotellin aulabaari Kampin laidalla, yksityistilaisuus vanhaan teollisuustilaan rakennetussa kabinetissa Tampereen Kehräsaaressa tai kesäterassi Turun Ruissalossa. Näissä tiloissa on usein kovia pintoja ja pitkä jälkikaiunta. Kun pianisti soittaa cocktailtilaisuudessa tällaisessa ympäristössä, dynamiikka pysyy yleensä hallittuna ja sointikudos harvana: vähemmän ääniä tahtia kohti, enemmän tilaa fraasien väliin, kevyt vasen käsi. Kaikuisassa huoneessa tiheä soitto puuroutuu millä tahansa voimakkuudella.
Jos tilassa on hyvin huollettu akustinen piano järkevästi sijoitettuna, se on useimmiten paras vaihtoehto. Monet cocktailtilat on kuitenkin rakennettu liikkumista, ei kuuntelemista varten, ja paikalla oleva soitin saattaa olla enemmän sisustuselementti kuin luotettava instrumentti. Silloin stagepiano ja pieni vahvistin antavat tasaisemman kontrollin, etenkin jos muusikon on istuttava sivussa baarijonosta tai jätettävä tarjoilureitit vapaiksi.
Sijoittuminen ei ole pelkkä ulkonäkökysymys. Jos kaiutin osoittaa suoraan lähimpään seurueeseen, nämä vieraat saavat esityksen ja muu tila epäselvän hälyn.
Tilanteen kemian kuunteleminen
Cocktaililtaan palkattu ammattimuusikko seuraa sosiaalista lämpötilaa yhtä tarkasti kuin äänenvoimakkuutta. Kun tila on vasta asettumassa ja paikalla on kuusi varhaista vierasta, joista kukaan ei vielä puhu vapaasti, soitto on hiljaisempaa ja hitaampaa, melkein yksityistä. Kun väkeä tulee lisää ja puheensorina kasvaa, pianisti nostaa varovasti sykettä: Porter-balladi tai Mancinin melodia voi lämmittää tilaa muuttumatta päällekäyväksi.
Jos järjestäjä kokoaa äkkiä huomion lyhyeen tervetuloon, pianistin on saatava musiikki päätökseen muutamassa tahdissa. Siisti lopetus palvelee tilannetta paremmin kuin näyttävä loppukertosäe.
Loppupuolella, kun joukko harvenee ja viimeiset seurueet sanovat hyvästejään, musiikki laskeutuu taas alemmas ja väljemmäksi. Se antaa illan päättyä eikä pakota sitä päättymään. Pianisti palkataan cocktailtilaisuuteen lopulta tekemään sitä, mihin soittolista ei pysty: kuuntelemaan tilannetta samalla kun soittaa siihen. Vieraat eivät ehkä nimeä jokaista kappaletta, mutta he tunnistavat ilmapiirin: älykkään, rennon ja juuri sopivan etäisyyden päästä kannatellun.